Teksti ja kuvat: Jyrki Liikanen
Silmäkulmasta näen pienen liikkeen, ja samalla kuulen oksan rasahduksen.
Suuta kuivaa ja olen hakemassa kahvivettä metsälammesta aamuyön kuvausten jälkeen. Tauko oli jo paikallaan, sillä takana oli jo monta tuntia kesäyössä liikkumista ja valokuvausta. Reisjärven Etelä-Sydänmaa tarjoaa valokuvaajalle loputtoman tuntuisesti kohteita kuvattavaksi.
Mutta mikä tuossa lähellä oikein liikkui? En uskalla liikahtaa, vaikka olenkin hieman hankalassa asennossa ja kädessä täysi retkikeittimen kattilallinen vettä. Huomaan pidättäväni hengitystä…
Etelä-Sydänmaa on luontokuvaajalle kerrassaan hieno kohde. Moni ei todellakaan tiedä miltä oikea ”metsä” näyttää, vaan on tottunut kulkemaan ja näkemään vain hoidettua tai hoitamatonta talousmetsää. Täällä – kesäyön hienoisessa hämärässä – keloutuneet hongat, maahan kaatuneet puuvanhukset, ikipetäjät sekä kastepisaroin hohtavat saniaiset, metsäkortteet, hämähäkinverkot ja kaikki muut lukemattomat pienet kohteet laittavat mielikuvituksen liikkeelle.
Kesäyön äänet ovat täällä erämaassa oma lukunsa. Kevyen järvestä nousevan sumun keskellä näen kuikkaparin kalastamassa. Niiden alkukantainen voimakas laulu menee suoraan selkäpiihin. Joutsenten reviirihuudot kuuluvat jostain kauempaa ja niiden kaiku toistuu vaimeana häviten lopulta sumun keskelle. Palokärki, käpytikka, hömötiainen, kuusitiainen, kanahaukka, korppi ja monien muiden lintujen äänet kuulen. Pitää malttaa vaan pysyä ainakin puoli tuntia paikallaan, niin metsä herää henkiin ympärilläsi. Tuossahan on vieressä tikan kolo kelossa – ja sieltä kuuluu poikasten ääniä. Ja tuossa laho koivupökkelö. Siinäpä olisi vaikka lapinpöllölle oiva pesäpaikka.
Laajan pirunpellon laidalla oli karhun hajottama suuri muurahaispesä. Suon laidalla näkyi tuoreet hirven jäljet – se varmaan tarkkaili minun liikkeitäni suon toiselta puolen? Tiedän varmasti, että täällä liikkuu muutama ahma, ja ilveksen jälkijonon näin kevättalven hangella hiihdellessä. Saukkokin oli laskenut liukumäkeä puron sulapaikkaan. Täällä, jos jossain voivat eläimet elää luonnon rauhassa. Toki metsäautoverkko ulottuu myös tänne, mutta liikkujia on kuitenkin suhteellisen vähän. Retkeilijät kulkevat pääasiassa merkittyjä Peuran polun hienoja reittejä pitkin ja harvoin enää näkee kalastajaa metsälammen rannassa. Metsään hyvin maastoutuvalle ja huomaamattomasti liikkuvalle luontokuvaajalle on kyllä hyvin tilaa ja rauhaa.
…kahvivesi alkaa jo painaa kädessä, kun yritän yhä olla liikkumatta.
Nyt näen! Se on iso metsäpeurahirvas, joka varoen saapuu tyynen lammen rantaan. Miten lähellä se onkaan eikä se tiedä minusta mitään. Upeat, ja miten valtavat, vielä samettipintaiset sarvet sillä on, kun se seisoo ylväästi tuossa sumun keskellä. Saman tien hirvas katoaa takaisin metsään hiljaa kuin aave – näinkö sen todella?
Siitä olisi tullut hieno kuva. Mutta kamera jäi nuotiopaikalle – tietysti.
Ehkä parempi niin. Omat muistikuvat ovat usein oikeita valokuvia parempia – eikä niitä näytetä muille.
Jyrki Liikanen
Ammattiluontovalokuvaaja, valo- ja videokuvaaja
