Retkeile Reisjärvellä

Jyrki Liikanen

Ruskan värit näyttävät hehkuvan aamu-usvan läpi. Kylmän yön jälkeen keltaisia lehtiä tippuu hiljalleen alas. Lammen pinta on aivan tyyni, kuin peili tämän kaiken väriloiston keskellä. Viileä ja kostea ilma tuntuu hyvältä hengittää, kun astuu Peuran Polun portin alta vanhan metsän sisään.

”Tänne pitää aina silloin tällöin päästä! Kaupungissa asuessa todellakin kaipaa välillä rentoa luonnossa liikkumista ja todellista rauhoittumista. Kaupungin vilinä tuo liikaakin ärsykkeitä aivoille, mutta kun pääsee tänne, voi rauhassa keskittyä pieniinkin eteen tuleviin asioihin. Kuten vaikka tuohon upeaan palokärjen ääneen, joka rikkoi metsän hiljaisuuden. Ja tulilla istuminen! Siinähän voi viettää vaikka koko päivän. Ei aina tarvitse lähteä vain suorittamaan jotain tiettyä lenkkiä, vaan voi vaan tulla tänne, ja rauhoittua nauttimaan ympäristöstä.” sanoi tällä videolla esiintyvä Sini.

Peuran polun Reisjärveltä Perhoon kulkevalle vaellusreitille voi lähteä monesta kohti, eikä aina siten tarvitse kulkea samaa reittiä luontoon päästäkseen. Reisjärven Etelä-Sydänmaan alueelta löytyy myös juuri sopivia mittaisia kiertolenkkejä päiväretkeilyä varten.

Tulipaikkoja löytyy useita, ja onpa alueella pari Metsähallituksen vuokratupaa yöpymisiä varten. Telttapaikan löytää helposti runsaslukuisten erämaalampien ja järvien rannoilta.

Jaa somessa: