Talviretkeilyä Etelä-Sydänmaalla

Jyrki Liikanen

Lumikenkien äänekäs rahina kovaa hankea vasten tuntuu suorastaan rikolliselta. Tuon tuostakin pitää pysähtyä – ei vetämään henkeä – vaan kuuntelemaan. Hiljaisuus ja rauhallisuus on suorastaan käsin kosketeltavaa. Kevätauringon valo häikäisee silmiä, kun se vielä heijastuu puhtaan valkoiselta lumelta. 

Kaukana on paha maailma. 

Yöllisen pakkasen kylmentämä ilma tuntuu vielä mukavan kirpeältä nenänpäässä, kun lähestyn parin kilometrin vaelluksen jälkeen nuotiopaikkaa. Repussa on kuumaa juotavaa, ja päivän retkelle riittävästi evästä. Hei, tuossahan on linnun jäljet hangella! Todennäköisesti teeri tai riekko on liikkunut siinä, lieneekö jo kevään soidin mielessä. Jäljet ovat sen verran jo kevätauringon laajentamat, etten osaa varmasti sanoa kumman linnun jäljet siinä ovat. 

Voi ei, tulitikut ovat jääneet repusta pois! Siis kahvitauko on pidettävä ilman lämmittävää tulta. Valmiita puita olisi ollut katoksessa valmiina, eikä edes samalla taukopaikalla jäljistä päätellen aiemmin käyneet liukulumikenkäilijät olleet pitäneet tulia. Hiilloksesta olisi voinut puhaltamalla vielä saada tulen syttymään. Tyydyn kupilliseen kuumaa kahvia – miten hyvältä se maistuukaan täällä puhtaassa pakkasilmassa. 

Kesän vaellusreitillä ei näytä vähään aikaan liikkuneen kulkijoita, tai sitten viimeaikainen lumituisku on peittänyt jäljet. Oikeastaan se on hyvä, sillä päätän poiketa merkityltä reitiltä ihan muualle. Nähtävää riittää, ja en lakkaa nauttimasta kaikista niistä vanhoista kelopuista ja kilpikaarnaisista vanhoista petäjistä, joita alueelta löytyy runsaasti. Mielikuvitus saa vallan, kun miettii, mitä kaikkea nuokin puut ovat elinaikanaan nähneet. Kuvittelun keskeyttää käpytikkakoiraiden nahistelu, kun ne kiertävät kilvan keloa ympäri toisiaan jäljestäen. Kolmas tikka seuraa sivusta, ilmeisesti se on naaras, josta koiraat käyvät kilpaa. Kuulinkin jo aiemmin tikkojen ääniä, kun ne päräyttelivät rummutussarjojaan johonkin hyvin soiviin kelon oksiin. 

Hyvin kantavat lumikengät ja sauvat vielä apuna saavat tuon tuostakin kulkusuunnitelman muuttumaan. Talviaikaan, ja varsinkin nyt keväthangilla on helppo liikkua mihin vaan mieli suuntaa. Päätän poiketa erääseen metsäjärvestä kohoavaan niemeen, missä en ole aiemmin kesäaikaan käynyt. Tiedän, että tässä kohtaa jää on varmasti kestävää, eikä virtapaikkoja ole. Pilkkijät ovat kokeilleet kalaonneaan tuossa. Varmaan tällä kertaa saalista ei ole kovin tullut, koska reikiä on vain muutama tehtynä. Niemessä on valtava vanha honka kokenut matkansa pään, ja varmaan myrskytuuli on katkaissut jo sisältä lahonneen puun. Hongan rungolla on hyvä viivähtää taas kahvikupillisen verran. Mihinkäs sitten seuraavaksi suuntaisin? 

Kelloa vilkaistessa huomaan, että tunnit ovat taas kuluneet kuin siivillä. Aurinko alkaa jo siirtyä lännen puolelle, ja painuu alemmas. Ilma on päivän aikana lämmennyt, ja lumi alkaa olla pinnasta kosteaa. Kevät tuntuu etenevän vauhdilla – tulisipa vielä oikein kunnon kantohanget. Olen kuullut, että aikoinaan täällä on ajettu pikkuautolla kantohankia myöten kalaan kaukaisimmille metsälammille – aika huikeat kestohanget ovat olleet! 

On aika palata autolle päin. Ja hakea ne unohtuneet tulitikut. Nyt on viimein tulien teon aika, ja loppujen eväiden syönti ennen kotimatkaa. Kuivajärven kämpällä ei tällä kertaa ollut vuokralaisia, joten hyödynnän pihan loistavaa tulipaikkaa. Aina varalta autoon mukaan ottamani polttopuut pääsevät käyttöön, ja retkeilijä saa viimein kaipaamaansa nuotiomakkarat paistettua. 

Mietin jo seuraavaa reissua tänne. Kevät etenee vääjäämättä, ja kohta jo kuuluu joutsenten äänet. Silloin viimeistään on tultava seuraavan kerran. Sitten kun järvet ja lammet alkavat vapautua jäistä. 

Eikä siihen mene enää kauaa. 

Jaa somessa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Muuta maalle!

Muuta maalle! on Reisjärven kunnan info- ja markkinointisivusto maallemuutosta haaveileville.

Tilaa Reisjärvi-uutiskirje

Saat Reisjärven kuulumiset kuukausittain sähköpostiisi.