Iso-Hiisijärven reitti Etelä-Sydänmaalla

Jyrki Liikanen

Teerien vaimeaa pulinaa kuuluu kaukaisuudesta, kun heitän kamerarepun selkään. Mukaan on pakattu videokamera ja tallennin, mikrofoni, actionkamera, drone, äänitallennin, järjestelmäkamera ja pari objektiivia. Reppuun mahtui vielä juuri ja juuri termospullollinen kahvia, vesipullo ja hieman evästä. Ehkä näillä selviäisi tämän kauniin syksyisen kuvauspäivän.

Pitkälle ei tarvitse Hiisijärvelle menevää polkua pitkin kävellä, kun jo pitää pysähtyä kuvaamaan. Ison metsän läpi menevän polun varrella on vanhoja keloja, kantoja – on todella hienoa vanhaa metsää. Sopivasti polku kulkee pienien notkojen ja mäkien kautta. Kohta pilkistää Mustajärvi mäen takaa, ja sinne pitää tietysti poiketa polulta kuvaamaan.

Mustajärven päästä alkavat upouudet pitkospuut, joita pitkin on helppo kävellä. Järvelle avautuu avoin näkymä, ja huomaan pohtivani, pitäisikö tähän tulla revontuliaikaan uudelleen kameran kanssa. Pohjoiseen avautuva näkymä olisi kuin tehty revontulikuvaa varten, ja järven pinnasta saisi kauniit heijastukset kuvaan.

Pitkospuut johtavat avoimelle nevalle. Tuuli käy vienosti pohjoisen suunnalta, ja suosarat heiluvat hiljaa tuulessa. Vaivaiskoivujen lehdet ovat punertuneet syksyn ruskan väreihin. Hiljaisuus on täydellistä. Tuntuu todella, että on erämaassa, vaikka itse asiassa autolta ei ole kilomeriäkään paikkaan jossa olen. Nostan vielä pitkospuilta ilmaan dronen nähdäkseni laajemman kuvan alueesta. Pieniä metsäsaarekkeita nousee laajoista nevoista kuin saaria meren keskeltä. Ruskan värikkääksi värjäämiä lehtipuita, ja oranssin sävyistä suota. Ruskan värit ovat juuri nyt kauneimmillaan, ja aamuauringon matalalta tuleva valo vielä korostaa syvyysnäkymää. Eikä ketään muita kulkijoita vielä näy…

Polku johtaa pienien metsäsaarekkeiden kautta isommalle kankaalle. Tämä alue on varmaan jokunen vuosikymmen sitten hakattu, mutta nyt tässä kasvaa jo tiheää metsää. Runsaslukuinen määrä tiaisia varmaan häiriintyi tulostani, kun niiden varoitusääniä kuuluu joka puolelta. Vai olisikohan jokin haukka lähistöllä? Hetken pysähdyttyäni tilanne normalisoituu, ja jo kohta viereiseen puuhun pyrähtää muutama hömö- ja töyhtötiainen etsimään ruokaa – täällä vielä riittää vanhoja metsiä niiden elinympäristöksi.

Nousen polkua ylöspäin ja jo kohta vilahtaa Hiisijärven vanha tukkikämppä kuusikon lomasta. Maaselän ladun väki on hankkinut kämpän itselleen kunnostettavaksi. Rakentaminen näyttää olevan vielä kesken, mutta kunhan se valmistuu, niin tulee olemaan todella hieno paikka poiketa patikoinnin lomassa. Pitäisiköhän tulla kämppätalkoisiin joku kerta?

Hiisijärven rantaan saavun pohjoisen suunnalta. Hieno järvi, jonka tunnuspiirre on järven sisään pistävä pitkä niemi – lähes kuin saari. Vain kapea soinen kannas johtaa niemen päässä kohoavalle mäelle. En vielä malta mennä järven rannalla olevalle kämpälle, vaan tuolla niemessä on käyn ennen sitä.

Niemeen johtavalla kannaksella on runsaasti joutsenten sulkia. Täällä on varmasti pesinyt joutsenpari, ja mikäpä olisikaan parempi paikka siihen? Rauhallinen erämaajärvi, vähän häiriöitä, ja runsaasti ruokaa saatavilla. Täällä on ensi kesänä käytävä uudelleen joutsenia katsomassa.

Niemen mäeltä on mahtavat näkymät järvelle ja sitä ympäröiville soille ja metsille. Tunnen kiitollisuutta siitä, ettei tänne ole rakennettu yhtään kesämökkiä, vaan täällä voi käydä nauttimassa luonnon hiljaisuudesta ja upeista näkymistä.

Pakottaudun lähtemään tästä hienosta niemestä pois. Juuri kun tulen suon laitaan näen metsäpeuralauman tulevan suoraan kohti. Yritän kuvata niitä, mutta kamerassa on tietysti laajakulmalinssi, eikä pidempää ole edes mukana. Tyydyn ihastelemaan ison sarvipään johtamaa tokkaa, ja jo kohta se katoaakin etelää kohti.

Metsäpeurojen vaellus talvilaitumia kohti on ilmiselvästi jo käynnissä. Muutaman tunnin kulkemisen ja kuvaamisen jälkeen käytän hyväkseni Hiisijärven saunan nuotiopaikkaa evästelyä varten.

On aika lähteä takaisinpäin, ja paluumatkalla vastaan jo tulee väkeä. Jutustellaan hetki, ja selviää, että edempää olivat nämä kulkijat. Täällä on kyllä tilaa retkeillä rauhassa.

Kurkiaura lentää taivaan sinessä jättäen hyvästejä kesälle. Kohta lumi verhoaa nämä maisemat, joten ensi kerralla on sitten oltava sukset tai lumikengät mukana…

Jaa somessa: